Intiassa joukko nuoria miehiä raiskasi ja pahoinpiteli nuoren lääketieteen opiskelijanaisen ja heitti hänet liikkuvasta bussista ulos. Nainen kuoli myöhemmin vammoihinsa.
Toinen julkisuuteen noussut tapaus on yhdysvaltalainen. Siellä joukko nuoria amerikkalaisen jalkapallon pelaajia raiskasi 16 -vuotiaan nuoren naisen ja vielä twitterissä kerskailivat saavutuksellaan.
Tapahtumat ovat nostattaneet laajoja mielenosoituksia naisten aseman parantamiseksi erityisesti juuri Intiassa. Siellä saatiin oikeudenkäyntikin pystyyn ennätysajassa eikä vasta vuosien päästä tapahtumasta.
Sodan aikana raiskaus on luotiakin halvempi keino tuhota yhteisöjä. Näin toteaa Kondon demokraattisesta tasavallasta paennut Funmi Mupapa, joka oli kaksi vuotta sotilaiden vankina ja raiskaamana.
Elisabeth Rehn ajaa tarmokkaasti ihmisoikeuksia ja hän on nostanut esiin polttavan ongelman, joka alkoi Balkanin sodan aikana 1992. Jugoslavian hajotessa raiskauksesta tuli ensimmäistä kertaa metodi, hän sanoo ja jatkaa, että naisten raiskauksista on sittemmin muodostunut yksi erittäin tehokas sodankäynnin ase.
Ruandan kansanmurhan (v. 1994) aikana valtion radiossa jaettiin hutumiehille käskyjä, joissa erityisesti hiv-positiivisia määrättiin raiskaamaan mahdollisimman paljon tutsinaisia. On laskettu että n. 5,5 miljoonaa naista joutui raiskauksen uhriksi, kun miehiä kuoli sodassa n. 800 000! Elisabet Rehn vertaa menetelmää lähes biologiseen sodankäyntiin.
Kansanmurhan jälkeen on maahan syntynyt arviolta 20 000 lasta sotilaiden raiskaamille naisille. Maassa kasvaa nyt sukupolvi, jonka lapset eivät välttämättä koskaan saa tietää totuutta alkuperästään: onko heidän isänsä heidän isänsä, ovatko he adoptoituja, orpoja vai mikä on totuus.
Helsingin Sanomat julkaisi pari viikkoa sitten artikkelin, jossa oli haastateltu muutamaa tällaista nuorta. He olivat aidon kiitollisia äidilleen siitä, että olivat saaneet oikeuden elää eikä äiti ollut aikoinaan suostunut aborttiin. Joku tiesi olevansa kylän vanhemman opettajan lapsi, joku tiesi raiskaajan asuvan ulkomailla.
Sitkeästi naiset ja heidän kasvattamansa lapset nousevat taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta. Ja onneksi on Elisabeth Rehnin kaltaisia ihmisoikeustaistelijoita, jotka jaksavat jatkaa työtä naisten ja lasten aseman parantamiseksi. Näitä taustoja vasten omat pienet ongelmat häipyvät kosmiseen avaruuteen ilman suurta kaipuuta!
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti