Itkunsekaista iloa

Viime viikonloppu meni aivan ihanissa tunnelmissa pääkaupungissa. Viikonlopun aiheena oli perheen lähtöjuhla Tansaniaan kehitysaputöihin lähtevälle nuorelle parille ja heidän tehtävään siunaaminen.

Perjantaina nousin IC-junaan Seinäjoelta. Ilokseni olin valinnut junan, jonka lähtöasema kotikaupunki on. Eli oli mukavasti aikaa asettautua matkatunnelmiin. Kuopus oli sitten Helsingissä, kylmässä ja viimaisessa, vastassa. Ja kun meillä oli sopivasti aikaa, päätimme iltaa odotellessa mennä nauttimaan rauhallinen väliateria. Paikaksi ehdotin Mayaa, (www.maya.fi)  joka sijaitsee Rautatietorin laidalla ja jonka tiedän tarjoilevan suosikkiannostani Ensalada dos Quesos'ia. Tämä annos sisältää vuohenjuustoa (namnam), grillattua halloumijuustoa (namnamnam), paahdettuja pähkinöitä, passionhedelmää, viinirypäleitä ja muuta suussa sulavaa. Jälkiruoan korvasi  chileläinen Tarapaca Carmenere reserva -viini, jossa tummaa suklaata, kanelia, kypsiä marjoja ja toffeeta. Maku on täyteläinen, mehevän hedelmäinen, jossa pitkä ja hieman mausteinen ja suklaisa jälkimaku. Kuopus nautti myös suosikkiannoksensa eli olutta ja Tortitza Pechuga de Polloa oluen kanssa.

Tämän leppoisan herkutteluhetken jälkeen olikin aika siirtyä Pihlikseen, jonne Vipe-miniän loihtiman tarjoilun ääreen kokoontui illan mittaan Emppu ja Kirsi-miniä. Tietysti mumman aarteet, pienet Kultakäpyset ja heidän isänsä olivat mukana illassa.

Kasvissosekeitto, pinaatti-feta -piirakka,  salaatti ja kuohuviini sekä iloinen seurustelu häivyttivät lähtöikävää, joka purskahti minulle sitten seuraavana päivänä Lähetysseuran kirkossa (www.suomenlahetysseura.fi).

Vaikka sylissäni ollut Nappi-koira päästeli rikinhajuisia suolikaasuja ilmaan, kyynelehdin aivan valtoimenaan kun kaksi siunattavaa pariskuntaa asteli piispa Erik Vikströmin johtaman papiston jäljessä kirkkosaliin.

Ehkä eniten ikävää aiheutti ajatus siitä, miten paljosta lasteni varhain menehtynyt isä on jäänyt paitsi ja miten paljon lapseni ja lastenlapseni ovat menettäneet, kun isä ei ole ollut jakamassa elämän suuria hetkiä. Siksi pidin aivan itsestään selvänä asiana olla läsnä nuorten juhlahetkessä. Ja kiitos myös Vipelle ja Tuokulle, jotka jakoivat tunnelmia kanssani. Läheisten läsnäolo on se tuki ja turva, jonka voimme vaivattomasti antaa.

Tilaisuuden jälkeen oli pieni kahvijuhlahetki ja siellä tapasin nuorenparin vihkipapin, Mari Pöntisen, joka on varmasti yksi tämän maan ihanimmista teologeista; iloinen, herttainen, luonnollinen, ystävällinen. Ts. ihminen, jonka lähellä paistaa aurinko. Aina.

Juhlassa puhuivat Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson, joka on työskennellyt pitkään juuri Tansaniassa sekä ulkomaantyön apulaisjohtaja Tero Norjanen, joka tuntee Thaimaan työkentän, sinne toinen työhönsiunatuista pariskunnista on lähtemässä.

Sunnuntaina sitten palasin jälleen kotoisiin ympyröihin monta kokemusta, elämystä ja ajatusta rikkaampana. Ainakin tunnen niin.