Om shanti, shanti

Saarijärven vehmautta
 

Ensimmäinen käyntini osteopaatilla herätti taas vanhan kiinnostukseni itsehoitoon, kiinalaiseen lääketieteeseen, terveelliseen elämään ja ruokaan, oman elämän ja sen ihmissuhteiden tarkkailuun jne.

Uskon vahvasti siihen, että hyvinvointimme koostuu kaikesta siitä, mitä elämässämme valitsemme niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Kukaan ei tunne minua paremmin kuin minä itse. Kukaan ei tiedä miten minä suren, iloitsen, kärsin, nautin ja ajattelen kuin minä itse. Siksi vastuu minusta on  itselläni.

Viime viikolla olin neljä päivää Saarijärvellä Joogaopistolla www.joogaliitto.fi . Helteisenä maanantaina, kun rakkaat pikkusuloisuudet isänsä kanssa starttasivat Helsinkiin, ajoin mutkaisia ja mäkisiä teitä ja saavuin onnellisesti perille jo tutuksi tulleeseen paikkaan.

Yhtään ennestään tuttua ei ollut osallistujien nimilistassa, mutta jo heti päivällisellä tutustuin ylivieskalaiseen pariskuntaan, Annikkiin ja Erkkiin. Olimme saman tien kuin vanhat ystävät, niin paljon meillä oli yhteisiä tuttuja. Paras kaikista oli, että Erkki oli aikoinaan pelannut pesäpalloa Haapajärven Kiilan joukkueessa samaan aikaan kuin edesmennyt puolisoni pelasi Sievin Sisussa ja muisti puolisoni todella hyvin.

Ensimmäisenä iltana opistolla karisivat ajatukset leppoisasta vähän sinnepäin tehtävästä Kypsän iän joogasta. Suuri osa  joukosta oli yli 30 vuotta jooganneita ja ensimmäinen harjoituskin osoitti, ettei kurssilla mennä siitä missä aita on matalin.

Tiistaina joogasimme 3 x 90 minuuttia eli lähes viisi tuntia. Jostain syystä olo oli kuitenkin hyvä, rento ja samalla virkistynyt ja voimakas.



Joogaopiston saunaranta

Keskiviikon kruunasi, jälleen kerran, opiston ihana savusauna. Missään ei ole niin leppoisan rentouttavan ihana tunnelma ja löyly kuin siellä. Meitä istui lauteilla puolen kymmentä naista, juuri äsken tutustuneina ja miellyttävän yhteisen tunnelman löytäneinä. Myöhemmin illalla oli vielä yhteinen illanvietto, missä kurssilaiset saivat esittää ohjelmaa ja vain seurustella.

Mahtava ilta, kerta kaikkiaan. Eikä vähiten sen vuoksi että kurssilaisena oli myös Jyväskylän yliopiston emerita professori, jonka ex-puoliso on kiinalaisen lääketieteen tohtori! Proffa-Liisa opetti meille muutamia konsteja ikuisen kauneuden säilyttämiseen ilman kosmetiikkaa :)


Valitettavan pian tuli torstai ja iltapäivän kotiinlähtö. Yhdeltäkään kurssilta en ole lähtenyt samalla fiiliksellä kuin nyt. Monta uutta tuttavaa, kenties jatkossa ystävää oli tullut. Annikin ja Erkin kanssa päätimme tavata vastaavilla kursseilla myöhemminkin. Silloin myös minulla on puoliso mukanani. Kiitos myös erityisesti Ulla, Asta ja Paula, toivottavasti tapaamme vielä samoissa merkeissä.

Kurssin opettajina olivat Liisa Tuffner ja Helena Ikonen. Erityisesti Liisan kertomukset joogatiensä löytämisestä havahdutti. Ja minua kosketti hänen aikoinaan ottamansa vuorotteluvapaa, minkä hän käytti vapaaehtoistyössä keralalaisessa lastenkodissa.

Suurin osa meistä suomalaisista elää hyvinvoinnissa, kun otetaan huomioon maapallon koko väestö. Meillä on olemassa riittävä perusturva, hyvät ja rauhalliset maan sisäiset olot, koulutusjärjestelmämme toimii ja infrastrutuurimme on kestävä ja toimiva.

Kaikilla ei ole näin. Liisa-ohjaajamme kertomukset vapaaehtoistyöstään ja samoin perheemme nuorten kehitysaputyön myötä olen löytänyt  uusia tapoja auttaa. Neulon Morogoron lääninsairaalan vauvoille villalangasta nuttuja.

Olemme aina naureskelleet mummoille, jotka kutovat Afrikan lapsille pipoja, mutta nuoremme ovat kertoneet, miten talviaikaan (nyt kun meillä on kesä) siellä on viileää ja jopa kylmää, kun lämpötila öisin laskee 15 plusasteeseen. Kun asumuksissa ei ole lämmityslaitteita eikä eristeitä, ei lämpöä saa kuin lisäämällä vaatetusta: pitkähihaista, villaista kerroksittain.

Mummot ovat kautta aikojen tienneet mitä ihminen tarvitsee elääkseen: rakkautta ja lämpöä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Oma joogapolkuni ja vähäinen kehitysapu jatkuu entistä aktiivisempana. Om shanti ystävät, shanti :)