Asante sana!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
 

Asante sana, oli ensimmäisiä ja tärkeimpiä swahilinkielen sanoja/lause, joka opittiin ja joka oli opittava. Kiitos paljon, paljon kiitoksia. Me käytämme omassa kielessämme kiitos-sanaa tosi säästeliäästi, kun sen sijaan muualla maailmassa se on yksi käytetyimmistä ja tärkeimmistä sanoista.

Asante sana. Sitä kuulimme jatkuvasti ja sitä opimme (puolisoni uskalsi sanoa sen ääneen lähinnä vasta viimeisellä viikolla) käyttämään joka tilanteessa riippumatta siitä, ymmärsimmekö mitä meille oli puhuttu tai mitä tapahtui tai mitä tulee tapahtumaan, tarjoiluista puhumattakaan.

Asante sana, kun pappiloiden emännät tarjoilivat avotulen päällä, keittiön oviverhon takana kyyköttäen valmistettuja aterioita meille, isoille ja pulskille eurooppalaisille. Jotenkin hävetti, kun muisteli omaa keittiötä, jossa jää-viileä-pakastinkaappi, sähköllä toimiva hella- ja uuniyhdistelmä, mikro, jäätelökone, sauvasekoitin, yleiskone, sähkövatkain, kahvinkeitin, vedenkeitin jne helpottavat arkistakin ruoan valmistusta. Kun näki, että keittiönä oli todellakin verholla eristetty neliömetrin tai kahden tila. Kun näki ja tiesi, että vähästään hän valmisti.

Asante sana, kun nautimme kolmen ruokalajin dinneriä juomineen Beach Crab Resortin laajassa, avoseinäisessä ravintolassa ja kuu nousi horisontista nopeasti ja loi kuunsillan, jota pitkin olisi voinut purjehtia vaikka Intiaan.

Asante sana, mama-Ruben lähtölounaasta, jonka saimme nauttia Sokeain koululla hänen työhuoneessaan. Tarjolla oli mm. pilauta, tuota herkullista riisiruokaa, jota Kuopus oli toivonut ja jota hän ei uskonut meille tarjottavan. Samoin meille tarjottiin paikallisten suurta herkkua, kuivattua (ainakin luulen niin) kalaa, joka tuijotti vielä paloiteltunakin julman näköisesti tarjoiluastiasta.

Asante sana, lapset ja nuoret, joita kohtasimme. Vaikka monet teistä opiskelee sisäoppilaitoksissa, joissa kuri on todella ankara ja joissa joudutte osallistumaan aivan arkisiin työtehtäviin, otitte meidät, oudot mzungut avoimesti vastaan. Tulitte tervehtimään, tulitte tutustumaan ja muutamalla peruslauseella kerroin että: Mimi ni Tuula, Mimi ni mama
 Pedro! Ja yhteys oli saavutettu

Asante sana,George ja Sokeain koulun kuoro. Lauloitte meille ruotsiksi Sommarpsalmin. Kaikki kolme pitkää säkeistöä. Kaka-Pedron välitykselle kiitin teitä ja sanoin, että mikä tahansa koulu maailmassa olisi ylpeä teistä, niin upeita olette. Asante sana! Tuolla laulu olitte hurmannut Ruotsin Tansanian suurlähettilään niin, että mama-Ruben vielä meillekin innostuneesti kuvaili laulunne tuottamaa yllätystä ja iloa.  Asante sana!

Mieli täynnä kiitollisuutta olen päättänyt vielä palata maahan, jonka suunnaton koko, luonnon yllätyksellisyys ja ennen kaikkea lapset veivät sydämeni.

Asante sana, Tanzania!

Habari!

Ensi kosketusta Afrikan luontoon
 

Odotettu ja huolella suunniteltu matka päiväntasaajan eteläpuolelle toteutui kuukauden päivät sitten. Täytyy sanoa, että elämä on ennen ja jälkeen Tansanian, niin voimakas vaikutus kaikella kokemallamme on ollut. Puolisoni ei ehkä niinkään ole elänyt asioita takakäteen, hänhän on matkustellut Nepalissa, kavunnut Himalajan rinteitä, tutkinut Bangkokin nähtävyyksiä ja viettänyt viikonlopun Kwai-joella. Mutta minulle kaikki kokemani ja näkemäni ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Kaksi, kolme viikkoa olin joka yö Afrikassa ja vieläkin lähes jokaisena yönä näen ainakin miksatun unen tyyliin Afrikka-Suomi :)

 **************

 

Kun saavuimme Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle, oli klo 19.40. Suomen kesäaika ja paikallinen aika kävivät samassa tahdissa! Ulkona oli jo säkkipimeä kun kohtuullisen nopeiden maahantulomuodollisuuksien ja viisumin saamisen jälkeen pääsimme matkatavaroinemme ulos. Onneksemme meillä oli mukana Kuopukseni, joka oli huolehtinut Usa Riverin eräältä lodgelta sekä majoituksen viikonlopuksi että auton meitä hakemaan.

Tästä matkasta lentokentältä lodgelle alkoi tutustuminen paikalliseen infraan. Kun käännyimme ns. päätieltä lodgelle vievälle tielle, olin aivan kauhuissani. Tie oli täynnä metrisiä kuoppia, ympärillämme ei ollut kuin jotain piikkipensaikkoa ja pimeyttä.
- Oletko aivan varma, että täällä on jotain majoitusyrittäjyyttä, kyselin pojaltani. Hän vain hymyili ja sanoi, ettei tie ole lainkaan huonokuntoinen.
Mutta kas, yhtä äkkiä valoa oli edessämme. Ja iso avoseinäinen rakennus ja sen edessä hymyileviä nuoria ihmisiä vastaanottamassa meitä tuoremehulasien kanssa.

 ***********

 

Siitä se lähti, kolmiviikkoinen reissaaminen, yöpyminen milloin missäkin, aterioiminen milloin missäkin ja tutustuminen paikalliseen väestöön.

Meillä oli matkallamme se onni, että nuoremme puhuvat swahilia ja sujuvaa englantia, joten kielivaikeuksia meillä ei ollut. Tosin Kuopus oli tarkka puheyrityksistäni erityisesti swahilinkielellä. Nopeasti hän huomautti, jos en heti ymmärtänyt vastata puoliääneen lausuttuun Shikamoo -tervehdykseen. - Marahaba, sain kuulla korvani vieressä ja toistin sanan kuuliaisesti :)

Nopeasti kuitenkin tavalliset tervehdykset tarttuivat korvaani ja viimeisellä viikolla, kun puolison kanssa kävimme Irente Farmilta hakemassa aamiaistarvikkeita, kummasti huutelin tervehdyksiä paikallisten rouvien kanssa!

*******************

Ensimmäisellä viikolla pääsimme Outreach-projektin mukana aivan Kenian rajan tuntumassa sijaitseviin maasaikyliin tutustumaan vammaisten lasten opetukseen, heidän läheisiinsä ja kyläyhteisöön.

Lapset olivat välittömiä, iloisia ja ihania, niin kuin kaikkialla. Puiden katveeseen levitettiin matto, jolle lastattiin erilaisia leikkitarvikkeita. Sillä aikaa kun aikuiset kävivät läpi kirjoihin merkittyjen lasten viimeisen kuukauden aikaiset kuulumiset, rakentelin duploilla lasten seurana.

Kyläläiset olivat järjestäneet yhteen savimajaan meille tarjoilua: kuumaa ja makeaa teetä sekä meidän uppopaistettuja munkkeja muistuttavia leivonnaisia ilman sokerikuorrutusta.

**************

 



Matka jatkui toiseen kylään, jonne projektin henkilökuntaa oli kutsuttu tutustumiskäynnille. Kylän vanhin oli huolissaan lasten koulutustilanteesta ja kun alueella oli hänen kertomansa mukaan useita kehitysvammaisia, oli vierailu perusteltu.

Kylässä oli iloinen vastaanotto. Kylän Baballa on kolme vaimoa ja lukuisa määrä lapsia. Lisäksi meille esiteltiin muuta perhettä. Perhekäsitys on siellä vähän erilainen kuin länsimaissa.

Kohta saapumisemme jälkeen meille tultiin kertomaan, että avotulella on grillattavana vuohi ja meidän sopii tulla katsomaan, onko se sopiva vieraiden nauttia.

 

Naiset pukivat päälleen maasaiden kauniita koruja ja aloittivat kulttuurille

ominaisen ketjulaulun yhden toisensa jälkeen. Rumpuna toimi tyhjä muovikanisteri!

Baban karjamäärä oli iso: vuohia ja lampaita isot laumat, hiehoja ja lehmiä kymmenittäin. Lehmän arvo on n. 400 euroa eli 800 000 Tzs!

Vietimme iloisen iltapäivän iloisten ja ystävällisten maasaiden parissa ja yöksi tulimme Horo Horon kaupunkiin Kenian rajalla.

*******************

 



Yhteenveto ensimmäisestä kosketuksesta paimentolaisheimoon:

- maasait ovat arvonsatuntevia, suoraryhtisiä, luonnon kanssa elävä paimentolaiskansa

- kumpi on parempi: tyttö myydään 10-12 -vuotiaana jollekin nuorelle miehelle vai että kylän Baba ottaa hänet 2. tai 3. vaimokseen ja huolehtii hänestä kuin tämän kylän Baba, jonka vaimoilla oli jokaisella oma talo, he olivat iloisia, heillä oli riittävästi ruokaa ja kaikilla hyvät vaatteet ja korut

- käsien peseminen ennen tarjoilujen nauttimista kuuluu asiaan: vettä tuodaan kannulla ja kaadetaan suoraan pestäville käsille, samoin ruokailun jälkeen, kun haarukoita ja veitsiä ei juuri käytetä. Meille sentään tuotiin lusikat riisiä varten :)

- infra on surkeaa: tiet ovat huonokuntoisia, toki tasankojen piikkipensaikoissa maasturilla ajetaan ilman teitäkin

- imin lämpöä ja aurinkoa